keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kotitekoinen näkkileipä

Ensin alkuun linkki, resepti läytyy täältä.  Näytti ja kuulosti hyvältä, niinpä päätimme kokeilla. Jotain teimme eri tavalla, koska linkin kuvan näkkäri on aika erin näköistä kuin meidän. Ehkä siksi että me noudatimme reseptiä ja hän ei.... (maissijauhot toivat varmaan kellertävän värin jota ei meidän näkkärissä ei ole).



Me siis sekoitimme yhteen:

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 3,5 dl spelttijauhoja
  • 4 dl siemeniä (valmis sekoitus jossa oli ainakin auringonkukka- ja kurpitsansiemeniä, muitakin, vaan en tiedä mitä)
  • 2 tl suolaa
  • 1 dl öljyä
  • 2,5 dl vettä


Sekoitus oli helppoa ja myös taikinan levitys, koska se oli varsin löysää. Satsista tulee kaksi uunipellistä. Kaada siis puolet taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle ja painele toisen leivinpapaerin alla tasaiseksi levyksi. 



Paista 200 asteessa. Ohjeen mukaan noin vartti, mutta meillä oli kyllä pidempään, luulen että reilut 20 minuuttia.


Lohko jäähtynyt levy palasiksi.

Verdict:
Hieman keksimäinen rakenne. Kivan makuista, eikä välttämättä tarvitse mitään leivän päällystyksiä. Toimi hyvin sunnuntain iltapala naposteluna. Kokeilin myös valkosipulituorejuuston kanssa,  sopivat yhteen. Tää näkkäri on varsin kelpo kaveri juustolautaselle, ja terveellisempääkin kuin perinteiset suolakeksit.



2 kommenttia:

  1. Kiva lukea tällaisesta onnistuneesta näkkärikokeilusta. Vähän toista kun meikäläisellä jokunen joulu taaksepäin, kun kokeilin ruotsalaista ohjetta. Näkkäri piti paistaa niin kuumalla kun sähköuunista lähtee. Toisen pellin kohdalla nuukana säästelin leivinpaperista ja pistin leivän samalle paperille paistumaan kun ekan leivän. Virhe!! Kyllä leimahti paperi iloisesti liekkeihin ja paloi alusta loppuun, hyvä kun ei sentään palokuntaa tarvittu.

    VastaaPoista
  2. Auts! Et ole tainnut toiste tehdä.... Mulla uusi yritys uunissa parhaillaan, hieman eri resepti.

    VastaaPoista